Revision [1384]

This is an old revision of Rune01 made by AdminDare on 2013-12-26 10:31:15.

 

RUNE #1


Syyslukukauden ajan Rune on rakennellut itselleen oikeaa supersankaripukua koulun teknisen työn opettaja Mr. Spanningin avulla. Joulukuun loppuun mennessä hän saa sen viimein valmiiksi: se on viikinkityylinen kevyt panssari, muutamilla hyödyllisillä lisäominaisuuksilla. Tarvittaessa se mahtuu juuri ja isoon salkkuun.

Syyslukukauden viimeinen päivä


Syyslukukausi on päättymässä, ja Instituutin oppilaista valtaosa on lähdössä jouluksi kotiin. Semiramisin vallankaappauksen jälkeen tämä ei kuitenkaan ole kaikille aivan helppoa: lentoliikenteen hinnat ovat pilvissä, ja kansainvälinen liikkuminen on vaikeaa. Runen vanhemmat olivat kesällä Norjassa, eivätkä ole selvinneet sieltä takaisin Yhdysvaltoihin, joten sen sijaan että koettaisivat maksaa omaisuuden siitä, että saavat poikansa jouluksi kotiin, he ehdottavat että hän viettää joulun setänsä Sturen luona Richmondissa, Virginiassa. Hänen serkkunsa Jon on ajamassa kotiin Milwaukeesta, jossa hän on juuri aloittanut opiskelun, ja Rune on saamassa tältä kyydin.

Ennen lomalle lähtemistä Rune toimittaa joululahjoja: Laserburnille| kirjan amerikkalaisten supersankareiden historiasta ja Miss Americalle musiikkia. Hän on myös koko syksyn harjoitellut soittaakseen kitaralla lupaamansa kappaleen Ms. Calvinille. Nyt hän käy musiikkiluokassa vielä hieman harjoittelemassa, ja sitten menee koulupsykologin toimistoon soittaakseen.

Ms. Calvin on hieman yllättynyt nähdessään hänet, ja kysyy, unohtiko hän jotain. Rune sanoo luvanneensa soittaa hänelle kitaraa, jolloin Calvin sanoo juuri hänen tehneen niin. Ensin Rune säikähtää taas aikahypyn mahdollisuutta, mutta sitten hänen mieleensä tulee vielä karmivampi ajatus. Hän kysyi, soittiko hän kappaleen vasemmalla vai oikealla kädellä, ja Calvin sanoo hänen soittaneen vasurille. Runen peilikuva on taas esiintynyt hänenä.

Rune säntää huoneeseensa. Tech Jinxiltä saatu (toimimaton) holografinen kitara on tiessään, ja Laserburn sanoo Runen poimineen sen jokin aika sitten. Rune kertoo Laserburnille peilikuvastaan, ja tämä ottaa asian sen ansaitsemalla vakavuudella. Sovitaan koodisana, jolla Rune voidaan tarvittaessa tunnistaa. Sitten Rune lähtee etsimään peilikuvaansa. Hän kiipeää luokkarakennuksen katolle, piirtää paperiin näköriimun ja tähyilee koulun aluetta. Peilikuva ei ole tyttöjen asuntolassa (josta Rune nopeasti katsoo pois nähdessään Miss American vaihtavan siellä vaatteita), eikä häntä näy muuallakaan pihalla - mutta holokitaran runko näyttää olevan seinää vasten kahvilassa koulun portin tuntumassa. Rune lähtee sinne. Matkan varrella hän näkee Nefarion,| joka onnittelee häntä siitä, että hän soitti Ms. Calvinille Slayeria. Rune epäilee, että peilikuvalla on aikomuksena pilata hänen koko joulunsa.

Kitara löytyy, ja siinä on haihtuva riimu - ei ansa, ainoastaan jäänne jostakin, jota sillä on tehty aiemmin. Nopea vilkaisu kahvilaan sisään kertoo, ettei peilikuva ole sielläkään. Sedative| moikkaa Runea, ja kysyy, eikö hän lähtenyt jo. Käy ilmi, että ehkä puoli tuntia aiemmin Sedative oli nähnyt Runen nousevan vanhaan Cadillaciin - Wendyn vanhempien autoon, Wendyn ja tämän äidin kanssa.

Rune kauhistuu ajatuksesta peilikuvastaan Wendyn mukana, ja koettaa löytää jonkun lennättämään hänet tämän perään. Mutta Lightning Dust ei vastaa puhelimeensa, Fighting Raptor on jo lähtenyt kotiin jouluksi, eikä Instituutissa ole enää paikalla ketään nopeaa lentäjää joka voisi myös kantaa matkustajan. Rune koettaa soittaa Wendylle, mutta tämä ei vastaa. Unityn hän saa sen sijaan kiinni, ja tämä tietää kertoa hänelle, että Wendyn koti on Clarksvillessä, Tennesseessä. Laserburn ja hänen veljensä tulevat uudelleen vastaan, ja Rune jakaa paniikkinsa heidän kanssaan. Sitten hänen puhelimeensa tipahtaa tekstiviesti. Jon-serkku on saapunut koululle, ja on valmis ottamaan Runen kyytiin ja jatkamaan matkaa.

Jon-serkkuLaserburn ja Searchlight tarjoutuvat auttamaan Runea peilikuvan jahtaamisessa, ja Rune ottaa tarjouksen vastaan. Kahvilassa Jon flirttailee tarjoilijan kanssa ja tervehtii serkkupoikaansa sekä tämän kavereita hyväntuulisesti. Laserveljekset puhutaan mukaan kyytiin, ja Rune selittää, että raja Iowasta Illinoisiin on aina aivan tukossa ja että on parempi idea lähteä ensin etelään, Missouriin, ja sitten kääntyä vasta sieltä itärannikkoa kohti. Jon hyväksyy Runen paikallistuntemuksen. Kaikki neljä kiipeävät saman tien Jonin Mazdaan, ja lähtevät oletettavasti samalle tielle, jolla Wendy ja peilikuva nyt ajavat.

Missouri, tien päällä




Pelinjohtajan kommentit


kesken!




CategoryPelit
There is one comment on this page. [Display comment]
Invincible on (C) 2013 Dare Talvitie sekä pelaajat :: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki