Revision [1954]

This is an old revision of Invincible10 made by AdminDare on 2014-08-12 10:59:21.

 

Invincible #10


<-- #9


Rehtori saa tuta

Viimeisen kouluviikon maanantai


Ruokasalissa aamiaisella tunnelma on katossa. Viikonloppuna Semiramisin hallinto on luhistunut, ja I7:n jäseenet kertovat tarinoita viikonlopun seikkailuistaan. Kouluohjelma on vähän pseudo-oppituntihenkistä, ja pitkällä ruokatunnilla I7 päätyykin käymään avaruussukkulalla ja tekemään ylilennon Amazonasille. Rashid ja Rune pääsevät nyt myös kokeilemaan sukkulan lentämistä; laskeutuminen on edelleen sen vaikein osa. Mutta Amazonasille ja takaisin pääsee helposti vajaassa tunnissa, joskin todetaan että sukkulan polttoaine alkaa olla vähissä. Rashid alkaa suunnitella polttoaineen syntetisoimista sekä hangaaria alukselle.

Lapset pohtivat kesäsuunnitelmiaan. Kesätöitä on luvassa monille - Lightning Dust työskentelee vanhempiensa kaupassa, Shadow taas käy kysymässä koululta töitä ja saakin puutarhaduunarin pestin kesäksi. Semiramisin hallinnon luhistumisen myötä osavaltioiden rajat ovat taas oikeasti auki, ja pakolaiset pääsevät lähtemään kotejaan kohti.

Maanantai-iltana Crystal ja Grace ovat huoneessaan kun työpöydän laatikosta alkaa yhtäkkiä loistaa sinistä valoa. Maagisesta kirjastosta haetut kirjat hehkuvat, ja muutaman sekunnin kuluttua Mystagoguen| astraalihahmo astuu oven läpi sisään. Entinen rehtori on selvästi hämmentynyt päätyessään kahden tyttöoppilaansa huoneeseen - hän oletti kirjojen olevan jossain aivan muualla. Hän kertoo tulleensa hakemaan niitä takaisin. Mystagoguen hehku koskee kirjoihin, ja niiden kirjoitus hyppää pois sivuilta ja kiipeää velhon puvun laskoksiin piiloon.

Shadow kysyy, missä Mystagogue on, ja hän kertoo olevansa viemässä Invaderin| kanssa Aurinkojen syöjää pois Maapallon läheltä syvään avaruuteen. Hän on nyt Oortin pilvessä, eikä voi sieltä projektoitua tänne pitkäksi aikaa, mutta nyt kun kerran oppilaitaan näkee, hän kysyy onko kaikki koulussa sujunut hyvin? Hän sanoo, ettei palaa enää rehtoriksi, ja kysyy, miten Viaticum| on tehtävässä selvinnyt. "Ihan hyvin", Lightning Dust vastaa. Mystagogue nyökkää ja sanoo arvelleensa, että hänen veljestään voisi tulla ihan kelvollinen rehtori - vaikka viime kädessä koulu itse valitsee rehtorin tehtäväänsä.

Keskustelu on lyhyt, ja sen jälkeen Mystagogue kehottaa toivottamaan kaikille hyvää kesää ja terveisiä. Sitten hän haihtuu.

Musiikkiluokassa I7 sekä Fighting Raptor ovat pian koolla pohtimassa Mystagoguen ilmestystä. Selvästi vanha rehtori ei ole palaamassa, mutta hänen suosituksensa Viaticumista tehtävänsä jatkajaksi sekä Lightning Dustin näkemyksestä siitä, että Viaticum on mitenkään hyvä rehtori. Konchadya ei juuri kukaan tehtävään halua, mutta eikö Viaticum kuulu oikeuteen superrikollisuudesta ja maailmanvalloitukseen osallistumisesta?

Tiistai, lukuvuoden toiseksi viimeinen päivä


Tiistaina oppituntien asemasta on koko päivän kestävää ammatinvalinnanohjausta. Instituutissa on käymässä poikkeuksellisesti valtava määrä ihan tavallisten koulujen ja ammattikuntien ihmisiä, ja koko Instituutti on naamioitunut aivan tavalliseksi sisäoppilaitokseksi. Oppilaille tämä on enemmän salaisen henkilöllisyyden harjoittelua, vaikka jotkut aivan oikeasti ovat kyllä aikeissa jatkaa yliopistoihin tai ammattikouluihin jotka täällä esittäytyvät.

Oppilaat kuuntelevat ja kyselevät, ja heille vastaillaan. Rashid tiedustelee, miten Ivy Leaguen yliopistoon päästään alle 18-vuotiaana, ja Harvardin sisäänheittäjä tajuaa pian pojan olevan tosissaan. Cirrus tiedustelee luonnontieteellisten alojen koulutuksesta, Eightball tekniikasta.

Ruokatunnin jälkeen kaikki ovat palaamassa uudelle esittelykierrokselle.




CategoryPelit
There is one comment on this page. [Display comment]
Invincible on (C) 2013 Dare Talvitie sekä pelaajat :: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki