Revision [264]
This is an old revision of Hahmonluonti made by AdminDare on 2013-08-22 17:47:30.
"SUUREN VOIMAN MYÖTÄ TULEVAT SUURET ODOTUKSET"
Pelaajia
Kiinnostusta ovat ilmaisseet seuraavat:
Heikki K
Heta P (pitkämatkalainen)
Lissu E
Mike P
Taina N (pitkämatkalainen)
Tommi P (pitkämatkalainen)
Ryhmä
Pelaajahahmot muodostavat koulussa kaveripiirin, joka ei tällä hetkellä ole opettajakunnan, rehtorin tai muiden oppilaiden suosiossa. Jotkut lapsista olivat jo aiemmalla valtakaudella häviäjiä ja kapinallisia, eivätkä ole onnistuneet rehtorin vaihtuessa kipuamaan ylös. Toiset olivat ehkä aiemmin suosittuja, mutta Semiramisin valtaannousun myötä heidän tähtensä romahti. Ajatuksena on, että pelaajahahmot ovat kavereita ja tulevat melko hyvin toimeen keskenään - ei välttämättä kitkattomasti, mutta kuitenkin paremmin kuin muiden koululaisten kanssa.
Pelissä on tietynlainen antiestablismentaristinen sävy. Vaikka koulu ei ole suoranainen vihollinen, sen asetelma pelaajahahmojen suhteen on jossain määrin antagonistinen. Kuitenkaan pelaajahahmot eivät syystä tai toisesta yksinkertaisesti tahdo häipyä sieltä (kuka tahansa joka tahtoisi, voisi niin tehdä).
Yksittäiset hahmot
Jokaisella hahmolla on seuraavat piirteet (joistain näistä voi poiketa erikseen neuvottelemalla):
- ikä 12-14 vuotta
- yliluonnollisia voimia, duh
- hankala asetelma koulun (nykyiseen?) hallintoon nähden
- ei hyödyllistä aikuisten tukirakennetta koulun ulkopuolella (vanhemmat joko avuttomia, kateissa, Semiramisin tyrmässä tjsp)
- ei vahvaa sosiaalista asemaa koulussa, paremminkin päinvastoin
- "nemesis" koulun oppilaiden joukossa (voi olla kiusaaja, kilpailija tai muu -- mutta selvästi jonkinlainen arkkivihollinen)
Hahmoideoita
Mm. seuraavanlaiset hahmot voisivat sopia peliin hyvin:
- entinen nuorisosuperrikollinen, jonka kukaan ei usko parantavan tapojaan - "kolmen vuoden päästä sillä on oopperanaamari ja se koettaa ryöstää rahalähetyksiä Kansas Cityssa" (tällaisia mahtuu hyvin parikin)
- supersankarien lapsi, vanhemmat olivat Semiramisin vihollisia ja hahmo on nyt uuden rehtorin epäluulon kohde poliittisista syistä (Lissu ilmaisi kiinnostusta tällaiseen)
- entisen rehtorin oppipoika, luotto-oppilas tai muu koulun vanhaan valtaan sidoksissa ollut
- lapsi, jonka voimat tekevät hänestä ei-toivottua seuraa - "hämmästyttävä skunkkityttö, kukaan ei halua olla sen kaveri" (tosin mieluummin tavalla, joka on enemmän ahdistava ja pelottava kuin naurettava)
- joku, johon kohdistuu tavallisia (amerikkalaisten) lasten ennakkoluuloja etnisistä, seksuaalisista, uskonnollisista tai vaikka mistä syistä - "Ahmed on muslimi ja D'Hezau siriuslainen, kumpaankaan ei voi luottaa" (Mike harkitsi arabihahmoa)
Konsepteja kannattaa väännellä ja lisää saa keksiä.
Voimat
Parhaat hahmot rakentuvat selvästi määriteltyjen voimien päälle: hyvässä supersankaritarinassa voimat ovat kuin oma hahmonsa, joilla on selkeät piirteet ja selkeät rajoitukset. Hahmot voivat olla todella koviakin, mutta he eivät ole mitään Sveitsin armeijan linkkusupereita, joilta löytyy työkalu jokaiseen mahdolliseen tilanteeseen. Osa genren viehätyksestä on koettaa tehdä asia X kun käytössä on vain siihen näennäisesti soveltumaton voima Y.
Telepatian ja epämääräisten todellisuusmanipulointikykyjen kanssa kannattaa olla varovainen, nämä kun saattavat sotkea kauniita skenaarioitani. Ts. todella voimakkaita telepaatteja en ajatellut peliin päästää ainakaan pelaajahahmoiksi.
Voimia suunnitellessa tarkkaa kapasiteettia ei tarvitse kartoittaa - on hyväkin, jos pelissä on vähän epäselvää, mihin kaikkeen hahmo pystyy. Kuitenkin on syytä luetella muutama asia, mihin hahmo varmasti pystyy voimillaan, sekä joitain asioita, joihin hän ei varmasti pysty. Esim. telesiirtyvä hahmo ei välttämättä tiedä maksimikantamaansa, mutta tietää että hän pystyy telesiirtymään pari kilometriä muttei pysty telesiirtymään tuhatta kilometriä, tai että hän ei ole koskaan uskaltanut kokeilla, voiko hän viedä mukanaan toisen ihmisen.
Voimien tarkkaa tasoa ei kannata ainakaan konseptointivaiheessa lyödä lukkoon, koska tavoitteena on joka tapauksessa sovittaa voimatasoja yhdenmukaisiksi niin, että mikään hahmo ei täysin varjosta toista.
Annetaan pelaajien ehdottamia voimakonsepteja päällekkäisyyksien välttämiseksi. Nämä eivät välttämättä ole lopullisia.
- kahden klassisen elementin (maa+ilma) kombinaatio (Lissu)
- telesiirto (Heta)
- Malign Hypercognition Disorder (Mike)
- maagisia? riimuvoimia (Heikki)
Sankaruus
Supersankaripelinä sankaruus on Invinciblessä tärkeä asia - mutta vähän eri tavoin kuin monissa genren peleissä. Peli alkaa tilanteesta, jossa pahis on jo valloittanut maailman, ja hahmoilta ei kysytty. Monet tahot ympäröivässä maailmassa olivat aiemmin ainakin odottaneet, että aikuistuttuaan Instituutin oppilaista tulee kunniallisia oikeuden puolustajia, mutta tämä on saattanut olla painava taakka hyvin nuorelle. Mutta mitä maailma odottaa sinulta nyt? Ja mitä olet halukas tarjoamaan sille nyt?
Supervoimaiset ihmiset ovat poikkeuksellisia, ja tätä poikkeuksellisuutta on tarkoitus tutkia. Hahmojen ei tarvitse - eikä välttämättä edes kannata - olla pyyteettömiä sankareita. Toisaalta on kiinnostavampaa pelata hahmoa, joka ei ole pelkästään yksiulotteisen itsekäs.
Vihollinen
Supersankarigenressä kun ollaan, on tärkeää että hahmolla on vihollinen. Tässä tapauksessa vihollinen on joku toinen koulun oppilas, jonka kanssa hahmolla on pahoja ristiriitoja. Tämän ristiriidan on tarkoitus olla pelissä aktiivinen konfliktin lähde, oli se sitten luonteeltaan kilpailevaa, sabotoivaa, verbaalista tai fyysistä.
Käytännössä oman hahmon lisäksi on siis tarpeen suunnitella (selkeästi lyhyemmin) toinen hahmo, joka aiheuttaa omalle hahmolle murheita. Tästä tarvitaan ainakin nimi, ikä, luonne, voimat ja kiistan alkuperä sekä ilmenemistapa.
Menettely
4-5 pelaajan ydinryhmä koetetaan saada tekemään hahmojaan yhdessä, niin että alkuun saadaan toimiva yhdistelmä sosiaalisia rooleja ja supervoimia (ensimmäiset ovat kyllä huomattavasti jälkimmäisiä tärkeämmät).
Hahmonluonnin apuna voi käyttää vaikkapa seuraavaa:
BUSIEK-GROSSMAN -INSTITUUTIN OPISKELIJAREKISTERI Kaikki opiskelijarekisterin tiedot käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti Osa A - Lapsen perustiedot Nimi: Ikä: Sukupuoli: Koodinimi, jos on: Etnisyys: Kansallisuus: Lähin omainen (yksi tai useampi): [ ] Salainen henkilöllisyys - lapsen oikea nimi ja perhetiedot pidetään salassa OSA B - Yliluonnollisiin voimiin liittyvät tiedot Voimien alkuperä (normaalisti valitse vain yksi) [ ] periytyminen (voima periytynyt vanhemmilta) [ ] synnynnäinen muttei periytynyt ("mutantti") [ ] transformaatio (onnettomuus, ihmiskoe yms) [ ] teknologia [ ] mystiikka [ ] ei-inhimillinen alkuperä [ ] muu [ ] tuntematon Voimien kuvaus lyhyesti: OSA C - Kuraattorin lausunto Tausta: [ ] arki, länsimainen demokratia [ ] arki, muu maailma [ ] erityinen (sota, vakoilu, rikollisuus, tms) [ ] supersankaripiirit [ ] superrikollispiirit [ ] ei-inhimillinen [ ] muu [ ] tuntematon Jos lapsella on kontakteja superyhteisöön, kontaktien nimet ja suhteet lapseen: Tarkempi kuvaus lapsen taustasta ja historiasta: Tähänastinen koulumenestys: Lapsipsykologin lausunto lapsen käytöksestä ja luonteesta: Sosiaaliset haasteet koulussa - "arkkivihollinen" ym: OSA D - Salainen lisäpöytäkirja (Hänen keisarillisen korkeutensa valtiatar Semiramisin luutnantti täyttää) Onko lapsella perheen kautta tai muuten yhteyksiä Valtiatarta vastustaviin superyhteisön jäseniin? Jos on, millaisia? Onko lapsella perheen kautta tai muuten yhteyksiä Valtiatarta tukeviin superyhteisön jäseniin? Jos on, millaisia?
CategoryMeta