Revision [1308]
This is an old revision of Invincible05 made by AdminDare on 2013-12-15 20:17:33.
INVINCIBLE #5
Joulukuu, 2013
Grace tekee telesiirtokokeita ja koettaa jarruttaa kesken telesiirron. Tuloksena hän löytää itsensä merkillisestä varjoisasta metsästä, jossa on kesä ja puut ovat ainakin kolme kertaa kaikkia tunnettuja puita suurempia. Hän siirtyy sieltä lopulta takaisin arkimaailmaan, ja on päätynyt liki kahdensadan kilometrin päähän. Paluuseen kestää jonkin aikaa.
Käy ilmi, että hän voi siirtää mukanaan muitakin ihmisiä tähän metsään, ja vie Unityn mukanaan. Unity sanoo metsän olevan jotenkin lähempänä sitä henkimaailmaa, jossa hänen voimiensa lähteenä toimivat eläinhenget asuvat. Metsästä viedään pari eläin- ja kasvinäytettä Mr. Wein nähtäväksi, ja hän sanoo niiden olevan tavallisia Länsi-Amerikasta löytyviä lajeja, vaikkakin kuoriaisen väritys on vähän hassu ja koko epätavallisen suuri.
Mt. Pleasantin kaupungissa koetetaan myös, onko Gracen mahdollista siirtyä paikkaan, jonka hän näkee vain kuvasssa. Tämä ei tunnu onnistuvan - mutta sen sijaan hän onnistuu siirtymään paikkaan jossa hänen kaverinsa on, vaikkei olisikaan itse käynyt siellä aiemmin.
Vastarintaliikkeen sähköpostilaatikkoon saapuu perjantaina viesti, joka kehottaa Eightballia, Unitya ja Gracea saapumaan Omahaan, Nebraskan ja Iowan rajalle, tiettyyn osoitteeseen seuraavana päivänä. Lähettäjä on ilmeisesti Hammerdancer.| Innostuneena tulevasta tehtävästä lapset nousevat heti seuraavana aamuna bussiin ja lähtevät tapaamaan tovereitaan vastarinnassa.
Omaha, Nebraska
Nebraskan puolella rajaa on samanlainen pakolaisten väliaikaismajoitus kuin Iowassakin, vaikkakin leirien koko pienenee länteenpäin mentäessä. Kaupungin lähiöalueelta löytyy viestissä ollut osoite, ja pienen talon oven avaa Flashback.| Hänellä on päässään omituinen värivaloja vilkkuva kypärä; Tech Jinx on tehnyt sen hänelle pitääkseen hänen voimansa sillä paremmin hallinnassa.
Pelinjohtajan kommentteja
kirjoittamatta
CategoryPelit