Revision [1810]

This is an old revision of Invincible08 made by AdminDare on 2014-03-12 08:42:06.

 

INVINCIBLE #8


<-- #7 - #9 -->

Spooooooky

Maaliskuun ensimmäiset päivät


Hazannien| invaasio jatkuu. Coloradossa muukalaiset ovat poranneet Cheyennevuoren auki ja valloittaneet NORADin, sekä käytännössä saaneet kuvernöörin suostumaan aselepoon kanssaan. Nyt ne ovat käytännössä Coloradon hallitsijoita, joskin osavaltion ulkopuolella Semiramisin armeija piirittää niitä. Muualla maailmassa tunkeutuminen sujuu vaihtelevasti: enimmäkseen muukalaiset ovat tarttuneet pieniin sillanpääasemiin joista niitä ei saa irti, mutta niillä ei ole kapasiteettia ottaa suuria alueita planeetasta hallintaansa.

Instituutilla tehdään puolustussuunnitelmia. Opettajien laatimat evakuointi- ja vetäytymissuunnitelmat eivt selviä kosketuksesta oppilaskuntaan, kun melkein kaikki nuoret superit tempautuvat mukaan monimukaisiin sotaleikkeihin ja harjoituksiin puolustaa koulua tunkeutujilta ulkoavaruudesta. Useimmat oppilaat, lukuunottamatta vankimpia pasifisteja, päätyvät mukaan taisteluharjoituksiin. Osa oppilaista suhtautuu asioihin pelokkaasti, osa railakkaasti ja osa sotilasmaisella kurilla. Kurinalaisen osaston komentajiksi kohoavat Fighting Raptor sekä yllättäen Nefario,| ja he koettavat organisoida oppilaita lapsisotilaiksi. Opettajien taholta puolustusta suunnittelee Mr. Spanning, joka on kaivanut esiin vanhan Mindscream-panssarinsa ja käyttää sitä. Spanning koettaa lähinnä hillitä lapsien taistelutahtoa, mutta tulokset eivät ole kovin hyvät.

Rashid| huomaa, että Maapallolla on supersankarina toiminut hazanni nimeltä Invader.| Hän tutkii asiaa, ja saa selville tämän olevan nykyään eläkkeellä Karibianmerellä, ja aiemmin toimineen yhdessä Steel Tigerin kanssa silloin kun panssaria kantoi vielä nykyinen vararehtori Konchady. Rashid käy kysymässä vararehtorilta tästä, ja Konchady sanoo, ettei ole tavoittanut Invaderia mutta epäilee Semiramisin| värvänneen tämän neuvonantajakseen hazannien suhteen. Koska Rashid on ilmeisesti kiinnostunut asiasta, Konchady antaa hänelle nivaskan Invaderin muita tunnettuja kontakteja. Näitä seurailemalla Rashidille selviää pian, että Nega| ja siis käytännössä Vastarinnan Coloradon solu on käynyt hakemassa Invaderin mukaansa. Yhteydenotto Coloradon soluun vahvistaa tämän, ja pyydettäessä solu toimittaa Invaderin heille antaman infodumpin hazannien oletetuista strategioista, teknologiasta ja muutamista heikkouksista. I7 välittää tämän eteenpäin Internetiin, kaikkien hazanni-invaasion vastustajien käyttöön.

Viaticumia| ei vieläkään näy koululla, Ms. Konchady on edelleen rehtorin asemassa. I7 tajuaa, että nyt olisi oivallinen tilaisuus koettaa hiipiä hänen kirjastoonsa etsimään loitsua, jolla Spiderhunter| voitaisiin muuttaa kivestä takaisin ihmiseksi. Tätä operaatiota aletaan ideoida. Kirjastoon aikovat hiippailla maagisia voimia omistavat I7:n jäsenet - Rune,| Unity| ja Shadow| - ja tueksi pyydetään ei-maaginen mutta kieliä osaava ja superälykäs Rashid. Kuitenkaan kirjaston sijaintikaan ei ole täysin selvillä.

Samalla kun muut laativat kirjastoontunkeutumissuunnitelmia, Glass| mainitsee Lightning Dustille lukeneensa netistä, että Illinoisissa vajaan sadan kilometrin päässä jotkut ihmiset väittävät nähneensä taivaalta pudonneen avaruusaluksen. Mitään uutisvahvistusta tälle ei löydy, mutta Lightning Dust jättää kuitenkin päivän viimeisen oppitunnin väliin ja singahtaa katselemaan paikkoja. Keväisten peltojen keskellä Elmwoodin kunnan alueella on melkoinen joukko kukkuloita jotka on jätetty metsäisiksi, ja metsässä tuntuu leijailevan epämääräinen palaneen käry. Alusta tai laskeutumiskraatteria ei löydy, mutta Dust törmää pariin paikalliseen viljelijään, jotka ovat koirien ja haulikon kanssa liikkeellä ja kertovat itsekin etsivänsä ufoa, jonka toisen vaimo oli nähnyt laskeutuvan tänne.

Muukalaisia Illinoisissa?


Crystal soittaa koululle ja kertoo kavereilleen mitä on tekemässä. Fighting Raptor lähtee liikkeelle oitis kuullessaan, että vihamielisiä muukalaisia on saattanut laskeutua koulun lähelle; Eightball| hyppää hänen mukaansa. Cirrusta| hirvittää ajatus hazannisotilaista, ja hän käy kertomassa löydöstä vararehtorille. Konchadysta yhdistelmä varmistamatonta nettiraporttia ja Crystalin päähänpistoa ei kuitenkaan ole kovin vakuuttava, ja hän ei välttämättä suhtaudu Illinoisiin laskeutuvien muukalaisten uhkaan ihan niin vakavasti kuin toivottaisiin. Eightball on pyytänyt Cirrusta tulemaan perässä, mutta Cirrus on peloissaan. Hän puhuu Kaylan kanssa, joka on niinikään hyvin huolissaan muukalaisten saapumisen mahdollisuudesta. Kaylan mielestä kuitenkin ajatus, että näille vastataan väkivallalla on vastenmielinen, ja hän haluaisi mennä paikalle koettamaan diplomaattista ratkaisua. Cirrus ja Kayla päätyvät lähtemään yhdessä kohti Elmwoodia.

Koululta lainatun lämpökameran ja ilmaharavoinnin avulla metsiköstä löytyy lopulta avaruusalus. Se on kapeassa raossa kahden kukkulan välissä, ja vaikea huomata ilmasta; maassa sitä peittää naamiointiverkko ja se on vielä hieman lämmin. Se on laskeutunut siististi, ja Kayla sanoo, ettei hän aisti kenenkään ajatuksia aluksen sisällä. Harmaan, pienoisbussin kokoisen aluksen ovet ovat kiinni, ja näyttää siltä, että sen takaluukusta on tultu ulos pienemmällä kulkuvälineellä. Cirrusin veikkaus on, että hazannit ovat jatkaneet matkaa kevyellä maakulkuneuvolla.

Elmwoodin sheriffi soitetaan paikalle. Sheriffi sanoo, että hän pitää mielellään uteliaat katselijat poissa aluksen läheltä samalla kun supersankarit selvittävät, onko tekeillä jotain oikeasti vaarallista. Maakulkuneuvon jälkiä seurataan tielle, joka lähtee joko itään kohti Peoriaa, tai länteen kohti Iowan rajaa ja Instituuttia. Mikään ei kuitenkaan kerro, kumpaan suuntaan muukalaiset olisivat menneet.

Pian Peoriasta kuitenkin kuuluu raportteja muukalaishyökkäyksestä. Nämä tarkentuvat yhteenotoksi poliisin ja hazannien välillä kaupungin ulkopuolisella ostarilla. Kolme lentävää supersankaria pääsevät Kayla ja Eightball kyydissään sinne hujauksessa. Ostarin ulkopuolella on paljon poliisiautoja ja uteliaita töllistelijöitä, mutta sentään ostoskeskus itse näyttää ehjältä eikä merkkejä mistään aivan valtavasta taistelusta ole. Tilanne vaikuttaa olevan tältä erää ohi, ja kun taivaalta laskeutuu nuoria supersankareita, tilannetta komentava poliisikapteeni Lucia Matchkaff saapuu kertomaan heille mitä tapahtui. Ostoskeskuksessa kolme muukalaista oli pelotellut ihmisiä, ja sitten käyneet poliisin kimppuun energia-aseella joka särki ikkunoita ja toimitti kaksi konstaapelia sairaalaan. Muukalaiset pakenivat tämän jälkeisessä hämmennyksessä, eikä kukaan tiedä minne he menivät. Heillä ei ollut yllään panssareita, vaan he olivat koettaneet valepukeutua ihmisiksi, sikäli kun se nyt vihreäihoisilta suippopäisiltä humanoideilta onnistuu.

Turvakameranauhoista näkyy epäselvästi mitä oli tapahtunut, mutta sitten erään ostarin vaateliikkeen myymäläpäällikkö saapuu kertomaan hazannien käyneen hänen liikkeessään asiakkaina. He olivat puhuneet englantia ja olivat tahtoneet ostaa paikallisia vaatteita; kun hazannin itsenäisten laivastojen krediitit eivät olleet käyneet rahana, he olivat maksaneet pienellä timantilla. Myymäläpäällikkö oli myynyt heille ison nivaskan paksuja talvivaatteita, ja nämä päällään kolmikko oli jatkanut food courtiin, jossa yhteenotto poliisien kanssa oli tapahtunut.

Hazannit olivat asioineet parissa muussakin liikkeessä, ja ostaneet vaatteiden lisäksi karttoja. Food courtissa he olivat ostaneet hampurilaisia ja ranskalaisia. Ennen kahakkaa poliisin kanssa he olivat käyttäytyneet siivosti ja maksaneet niin hyvin. Kuitenkin food courtissa ihmiset olivat säikkyneet heitä, ostarin turvamiehet olivat soittaneet poliisin ja sitten asiat olivat eskaloituneet.

Kapteeni Matchkaff löydetään juttelemassa kansalliskaartin majuri Hurst -nimisen komppaniapäällikön kanssa. Hurst on sitä mieltä, että muukalaiset ovat sotilasasia, Matchkaff taas sanoo ettei tahdo mitään aseellista selkkausta kaupungissa ja soisi mieluusti armeijan pysyvän etäällä. Molemmat osapuolet ovat selvästi hyvillään paikallaolevista supersankareista, joskin Hurst ei pidä siitä, etteivät sankarit suostu kertomaan hänelle muukalaisten avaruusaluksen sijaintia.

Ostarilla hazannit eivät enää ole, eikä kukaan nähnyt heidän lähtevän, joten veikataan että heillä on auto. Matchkaff soittaa valtatien varrella olevaan käytettyjen autojen kauppaa, ja käy ilmi, että hazannit olivat pari tuntia sitten käyneet ostamassa sieltä farmarin ja maksaneet timantilla. Heidän maakiiturinsa on jäänyt autokaupan parkkipaikalle, ja innokas omistaja on jo soittanut roskamedian paikalle kuvaamaan muukalaisten kulkuneuvoa. Autoliikkeestä saadaan kuitenkin hazannien käyttämän auton merkki, malli, väri ja rekisterinumero.

Vieraiden jäljillä


Poliisi alkaa jäljittää autoa, mutta nopeita tuloksia ei luvata. I7 päättää koettaa itsekin osallistua jäljittämiseen, ja soittaa Verbatimille| Instituuttiin. Verbatim sanoo voivansa kyllä jäljittää auton, mutta kysyy tavoilleen uskollisena maksua. Hän ei oikein halua Eightballilta mitään, Kayla taas ei tahdo tehdä tämän kotitehtäviä tämän puolesta. Hetken vänkäämisen jälkeen sovitaan, että Verbatim saa kaksi äidinkielen ja yhden kansalaistaidon esseen Cirrusilta ja Kaylalta, ja tähän tyytyväisenä botswanalainen poika kertoo paikantaneensa auton luonnonpuiston parkkipaikalta kymmenisen kilometriä pohjoiseen. Puistossa kaikki näyttää muuten normaalilta.

Muutamassa minuutissa sankarit ovat puistolla. Parkkipaikalla on tosiaan kuvatun kaltainen auto, mutta lippuja myyvä kaveri on pilvessä eikä ole edes huomannyt, että paikalle olisi saattanut saapua jotenkin outoja tyyppejä. Puistossa on luontopolkuja joilla pääsee katsomaan villieläimiä, sekä kotieläinpuisto, jossa pääsee paijaamaan lampaita ja vuohia. Ilmasta katselun ja yleisöltä kyselyn avulla kolme hazannia paikannetaan. Keväiseen säähän nähden tarpeettoman paksuihin talvivaatteisiin pukeutuneet muukalaiset ovat kotieläinpuistossa syöttämässä lampaalle apilaa. Kun I7 lähestyy heitä, heitä tervehditään ystävällisillä kädenheilutuksilla. Lähempi vilkaisu paljastaa, että nämä eivät tosiaankaan ole hazannisotilaita, vaan lapsia (tai varhaisnuoria).

Cezadaoh, Stambiave ja Flotueeh ihmisvalepuvuissa
Flotueeh näyttää olevan ryhmän johtohahmo, ja hän tulee leveästi hymyillen tervehtimään sankareita - mutta kolmekulmaisella suulla hymyilevä hazanni on kaikista muista kuin Cirrusista lähinnä valtavan pelottava näky. Stambiave syöttää lampaalle apiloita ja näyttää olevan eläimestä haltioissaan, Cezadaoh taas vaikuttaa lähinnä tahtovan vajota maan alle. Mihinkään vihamielisyyksiin ei ryhdytä, joten muukalaiskolmikon kanssa jutellaan.

Kolmikko kertoo olevansa lomalla Orange Brook -nimiseltä lääkintäalukselta, joka on hyvin korkealla kiertoradalla eikä osallistu sotilasoperaatioihin. He käyvät siellä koulua, ja päättivät käydä Maapallolla pienellä turistiretkellä. He ovat oppineet englantia koulussa ja ihmiskunnan populaarikulttuuri on heille tuttua elokuvista (lähinnä ilmeisesti teinikomedioista ja John Hughes -leffoista). Autoa he ovat opetelleet ajamaan youtube-tutoriaaleista. Flotueeh kertoo, että heidän aikeenaan oli alunperin mennä Chicagoon, mutta sen lähelle laskeutuminen tuntui liian riskialttiilta, joten he tyytyivät Peoriaan.

Huolimatta varomattomasta asenteestaan hazannit eivät selvästi ole tyhmiä. Stambiave ymmärtää biologiaa ja planetologiaa, ja selittää innostuneena, kuinka hazannien kaupunkialuksilla ei ole mitään tämän kaltaista: vehreät, avoimet kentät, suuret eläimet ja kasvit ja oikea ilmakehän jossa on sääilmiöitä on kaikille hämmästyttävä ja riemukas kokemus. Stambiave on käynyt aiemminkin planeetalla jonne joitain hazanneja on asettunut, mutta tämä planeetta ei ole sellaisenaan elinkelpoinen: ilmakehää ei voi hengittää eikä varsinaista biosfääriä ole.

Flotueeh väittää kolmikon olevan maan päällä täysin luvallisesti, mutta Cezadaoh myöntää vaivihkaa, että itse asiassa he lainasivat kiertoratasukkulaa ilman mitään varsinaista lupaa eikä kukaan tiedä heidän olevan alhaalla. Flotueeh ei näe tilanteessa mitään ongelmaa: hazannit ovat tulleet vapauttamaan ihmiskunnan diktaattorista, ja hän otaksuu, että tämän vuoksi ihmiset suhtautuvat heihin ystävällisesti. Maksaminen hoituu tarvittaessa pienillä timanteilla. Poliisien kanssa ostarilla tapahtunut yhteenotto syntyi, kun eräs poliiseista oli näyttänyt olevan käymässä käsiksi Stambiaveen, ja tämä oli täräyttänyt häntä äänitainnuttimella. Tainnutin on ainoa ase, joka kolmikolla on mukana, ja se on enemmän pippurisuihkeeseen verrattava kevyt itsepuolustusväline kuin oikea ase. Kellään kolmesta ei tunnu olevan mitään aikeita Maapallon valloittamisesta - kaikki kolme olettavat, että sen jälkeen kun Semiramis on kukistettu, hazannit ja ihmiset ovat ystäviä ja Muaxaar vie Scholasticin pois aurinkokunnasta.

Kayla on hyvillään siitä, ettei mitään taistelua ole syntymässä. Fighting Raptor taas tajuaa, että tässä on erinomainen tilaisuus saada lisää tietoa vihollisen sotavoimista, ja hienovaraisesti pumppaa Cezadaohilta informaatiota Orange Brookista. Cezadaoh kertoo hazannien lääke- ja luonnontiedepainotteisen lukiota vastaavan koulun toimivan siellä, ja kaikkien kolmen olevan oppilaita kyseisessä koulussa. Ylempien luokkien oppilaat ovat mukana varsinaisessa lääkintätyössä, mutta Cezadaoh itse ei omista tähän mitään intoa ja haluaisi ennemmin vaihtaa johonkin taideaineeseen kuin joutua olemaan tekemisissä pahasti vahingoittuneiden kanssa kaiket päivät.

Poliisikapteeni Matchkaffille kerrotaan tilanne, ja hän on tyytyväinen jos planeettojenvälinen konflikti voidaan välttää. Kaksi äänitainnuttimesta saanutta poliisia on jo toipunut sairaalassa, joten Matchkaffille riittää hyvin jos muukalaiset saatetaan pois Peoriasta, mieluiten ehkä koko planeetalta. Kuitenkin Flotueeh on hankkinut ryhmälle liput baseball-otteluun sille illalle, eikä hän halua jättää näitä käyttämättä. Itsevarmaa poikaa ei tunnu olevan mahdollista ylipuhua, joten I7 päättää lähteä hänen kanssaan otteluun. Normaalit liput vaihdetaan aitioon, jossa hazannit pystyvät seuraamaan matsia herättämättä liikaa huomiota. Autolla palataan Peoriaan, ja havaitaan, että hazannien värinäkö puna-viher osassa spektriä on todella heikko mikä johtaa jännittäviin liikennesääntötulkintoihin. Koska hazannit saavat alukseltaan yhdeyden Maapallon tietoverkkoihin, heille tehdään sähköpostiosoite yhteydenpitoa varten.

Suuri urheilujuhla


Aitioon päästään lopulta ilman suuria kommelluksia. Kotijoukkue Peoria Chiefs kohtaa Seattle Marinersin ja stadioni on täynnä ihmisiä. Aitiossa hazannit ja ihmiset nauttivat virvokkeita ja seuraavat peliä. Lightning Dust kyllästyy urheiluun nopeasti, ja tekee pienen kierroksen kentän ympärillä. Kansalliskaarti on onnistuttu pitämään pimennossa hazannien sijainnista; he ovat passissa kaupungin ulkopuolisella autoliikkeellä, jossa hazannien pintakulkuneuvo on parkissa.

Baseball-ottelu alkaa peorialaisille heikosti. Ottelun puoliajalla Cezadaoh silmäilee kommunikaattoriaan, ja saa hazannien uutislähetyksen Scholasticilta. Neljä superia maapallolta on hyökännyt kaupunkialukselle. Jupiterin kiertoradalta lähetetyssä videossa näkyy selvästi, kuinka Earthshaker,| Filament| ja Nitro| taistelevat hazannisotilaita vastaan. Neljäntenä jäsenenä ryhmässä on yllättäen Cirrusin isä, Loy.

{{image| url="images/iskuryhma.jpg" width="800"}}
Reaktio uutiskuvaan on vaihteleva. Hazannit ovat ensin säikähtäneitä, mutta lopulta Scholastic on sotilasalus, joten on aivan normaalia, että se välllä saa vähän viholliskosketusta. Fighting Raptor ei osaa sanoa, pitäisikö hänen hurrata superrikollisille. Cirrus on järkyttynyt nähdessään isänsä Semiramisin palveluksessa olevien superrikollisten matkassa, ja pekää että tämä on pakotettu mukaan. Fighting Raptor nolostuu valtavasti Cirrusin itkiessä vihollisen siviilien nähden, Kayla koettaa vakuuttaa, ettei vielä ole varmaa onko näytetty kuva edes millään tavalla totta vai onko kyse jostain propagandasta. Eightball kuvaa omalla kännykkäkamerallaan kopion Cezadaohin näytöllä näkyvästä videosta.

Lopulta oikeastaan vain hazannit ovat kiinnostuneita baseball-ottelun loppupuolesta. Peoria Chiefs voittaa Marinersin täpärästi, ja yleisö räjähtää riemukkaaseen voitonjuhlaan. Hazannit tahtovat lähteä mukaan, ja tungoksessa kukaan ei huomaa paria vihreäihoista muukalaista väkijoukossa. Stambiave kertoo, että kaupunkialuksella tämän kaltaiset joukkotapahtumat ovat lähes mahdottomia, ja tungos tarkoittaa kauheaa hätätilannetta eikä juhlaa. Flotueeh laulaa Jailhouse Rockia innostuneiden Chiefs-fanien kanssa.

Tungoksessa supersankarit ja hazannit siirtyvät parkkipaikkaa ja autoa kohti. Sitten joku tarttuu heidän edessään olevaan pakettiautoon ja heittää sen syrjään. Yhtäkkiä ryhmän kanssa on kasvokkain joukko hazannien aseistettuja sotilaita, joilla on mukanaan supervahva muukalainen.

Terochsoturi ja seitsemän hazannia
Parkkipaikalla olleet ihmiset panikoivat ja lähtevät vauhdilla mahdollisimman kauas aseistetuista muukalaisista. Cirrus tunnistaa supervahvan ksenonin terochiksi, joita hazannit käyttävät kommandoina lähikontaktia vaativissa operaatioissa. Hazanniryhmän johtaja vaatii ihmisiä "luovuttamaan heikäläiset". Cezadaohin ennestään lannistunut ilme lysähtää vielä syvemmälle. Flotueeh astuu sovittelevan näköisesti eteenpäin ja koettaa fasttalkata sotilasryhmän kersantin uskomaan, että kaikki on kunnossa. I7 siirtyy viisaasti kauemmas. Hazanneilla ei näytä olevan varsinaista halua ryhtyä taistelemaan, he ovat vain saapuneet hakemaan karkurit takaisin. Ilmeisesti Scholasticilla tapahtuneen hyökkäyksen jälkeen myös Orange Brookilla oli tehty vahvuuslaskenta, ja tajuttu kolmen lukiolaisen puuttuvan.

Flotueeh, Stambiave ja Cezadaoh lähtevät sotilaiden mukaan, ja vilkuttavat sankareille hyvästiksi. Taivaalla kansalliskaartin partiokopteri on havainnut mitä tapahtuu, ja kaartaa kohti parkkipaikkaa. Pari hazannisotilasta ottaa sen plasmakivääreidensä tähtäimeen. Lightning Dust lentää kopterin luo ja koputtaa ikkunaan. Hän sanoo pilotille, että tilanne on hallinnassa ja että kaartin on parempi poistua, mutta hänelle vastataan, että ihmiskunta on sodassa hazannien kanssa ja heillä on käskyt käydä taisteluun näitä vastaan. Partiokopterilla ei kuitenkaan ole aseita, joten se lähtee pois paikalta, mutta kauempaa näyttää olevan tulossa aseistettu taisteluhelikopteri.

Parkkipaikalla hazannit ovat siirtyneet ison pakettiauton kokoiseen kuljetusaluksesnsa. Käynnistyvät raketit sulattavat läheisten autojen renkaita, mutta sivulliset ovat jo paenneet kauas. Alus nousee kuplivalta asfaltilta, ja taisteluhelikopteri laukaisee sitä kohti ohjuksen. Lightning Dust on kuitenkin varautunut tähän, ja tarttuu ohjukseen ja kääntää sen ylöspäin. Ohjuksen raketti kuumentaa häntä voimakentän läpi, mutta hän pitää silti siitä kiinni, ja roikkuu ohjuksen mukana sen kiihdyttäessä valtavaan vauhtiin ja syöksyessä taivaalle. Sekunnissa Lightning Dust on pilvien tasolla ja muutamaa sekuntia myöhemmin useiden kilometrien korkeudessa kaupungin yläpuolella.

Ohjus katoaa niin nopeasti, että hazannit eivät edes hahmota että heitä koetettiin ampua alas. Taistelukopteri laukaisee toisenkin ohjuksen, ja Fighting Raptor koettaa tehdä sille samoin kuin Lightning Dust, mutta hän ei ole yhtä nopea ja hänen koppinsa on enemmän kokovartalotaklaus. Ohjus vaappuu hallitsemattomasti ja syöksyy maata kohti Raptor kyydissään. Eightball on suoraan sen alapuolella; hän sukeltaa viemäriin turvaan. Ilmamaaliohjus osuu parkkipaikkaan ja räjähtää tulipatsaaksi. Osumapaikan viereiset autot räjähtävät tai kippaavat ympäri, mutta siviilit ovat onneksi ehtineet jo satojen metrien päähän ja kulmien taakse. Paineaalto kaataa muutaman, mutta kukaan ei loukkaannu pahasti.

Cirrus lentää kopterin luokse ja painaa tuulella sitä vinoon niin, ettei se pysty tähtäämään enää. Kopteri vaatii megafonin kautta häntä lopettamaan. Kilometrien korkaudessa Lightning Dust on viimein päästänyt irti omasta ohjuksestaan, jarruttaa ja syöksyy alaspäin. Juuri ennen kuin hän sukeltaa pilvien läpi hän näkee niistä ylös ampaisevan hazannien kuljetusaluksen, joka kohoaa taivaalle raketit loimuten.

Muukalaisten poistuttua kansalliskaartilla ei ole enää kohteita. Cirrus lakkaa painamasta kopteria ja lentää kavereidensa luo. Kayla on pysynyt siviilien mukana ja on aivan kunnossa. Viemäristä nouseva Eightball on ryvettynyt mutta ehjä. Ohjuksen räjähdyksen tuntumassa ollut Fighting Raptor sen sijaan on pahoin vahingoittunut ja pysyy tuskin jaloillaan. Lightning Dust lentää hänen luokseen auttamaan häntä. Hän poimii verta vuotavan Raptorin kyytiin ja lähtee tämän kanssa lentämään kohti Instituuttia.

Muu I7 ilmoittaa kapteeni Matchkaffille tilanteen olevan ohi. Parkkipaikalla on melkoinen kraatteri, mutta kaikki sivulliset ovat selvinneet korkeintaan mustelmilla ja ruhjeilla. Kansalliskaartin toimintaa pidetään vastuuttomana: jos kopterin ohjuksia ei olsii pysäytetty, hazannit olisivat varmaan ampuneet kopterin alas, ja se olisi pudonnut suoraan väkijoukkoon. Jossain korkealla taholla oli annettu käsky suhtautua aggressiivisesti vihollisen sotilaisiin. Autoliikkeen parkkipaikalla kansalliskaarti takavarikoi hazannien maakulkuneuvon, mutta laskeutumissukkulasta heille ei ole vieläkään kerrottu.

Cirrus, Eightball ja Kayla käyvät sukkulan luona ja vapauttavat Elmwoodin sheriffin vartiosta. Alus varmaan pysyy ainakin yhden yön paikallaan, ja Mr. Spanning Instituutista on sitä mieltä, että koulun on parempi ottaa se haltuunsa toistaiseksi. Cirrus koettaa päästä sisään alukseen, mutta hän ei keksi oikeaa avauskoodia. Eightball arvelee, että vähentämällä kitkaa aluksen ja maan väliltä sen voisi saada liikkumaan muutaman supervahvan oppilaan avulla.

Kello on puoli yksitoista. Yritykset tavoittaa Rashidia tai Shadowia eivät onnistu: puhelimet ovat kuuluvuusalueen ulkopuolella. Lightning Dust vie Raptorin terveydenhoitajalle. Terveydenhoitaja olettaa pommista saaneen Raptorin vahingoittuneen lasten sotaharjoituksissa, ja puistelee päätään tälle. Raptor on onneksi todella kestävä, mutta hänet määrätään silti vuodelepoon ainakin päiväksi.

Kirjastossa


Unity, Rashid, Rune ja Shadow ovat lähdössä tutkimaan Viaticumin kirjastoa. Oletuksena on, että kirjasto on suojattu maagisilla ansoilla ja että sinne pääseminen voi olla hyvin hankalaa. Asiaa pohdittaessa Eightball ja Rashid esittävät, että Mystagoguella voisi olla jossakin takaportti kirjastoon ja siitä ehkä olisi helpompi päästä sisään. Päätetään lähteä etsimään takaporttia Mystagoguen kotoa. Rashid tilaa auton. Mystagoguen koti on tyypillinen keskiluokkainen omakotitalo, jossa selvästikään ei ole asuttu hetkeen. Ovet ovat lukossa. Runen mukaan ovilla tai muuallakaan talossa ei ole maagisia suojia. Shadow siirtyy takaoven luona sisään ja päästää muut ovesta.

Mystagoguen asunto on pettymys. Tavallinen rehtorin koti. Ei kerta kaikkiaan mitään kiinnostavaa. Rune etsii viitteitä magiasta, mutta mitään ei löydy. Rashid tutkii rehtorin tietokonetta, sieltäkään ei löydy kiinnostavia asioita, mutta Rashid ottaa talteen rehtorin henkilökohtaista sähköpostia. Palataan Koululle.

Paremman suunnitelman puutteessa päätetään yrittää vain kävellä Viaticumin toimistoon ja löytää sieltä kirjasto. Hallintorakennuksessa ei törmätä kehenkään ja Viaticumin toimiston ovikin on auki. Toimisto on sisältä täysin eri näköinen kuin koskaan ennen Viaticumin tai Mystagoguen aikana, valkoinen ja steriili, persoonaton. Shadow epäilee heidän joutuneen ovesta johonkin väärään paikkaan, mutta todennäköisempää on, että kukin rehtori vain muokkaa huonetta oman näköisekseen. Huoneesta lähtee kaksi ovea. Rashid avaa ensimmäisen, jonka takana on pieni makuuhuone. Toisen oven pitäisi johtaa samaan huoneeseen, mutta makuuhuoneessa ovea ei näy.

Rashid (?) avaa toisen oven. Sieltä näkyy lyhyt käytävä ja harmaa maaginen verho, jonka takana on kirjahyllyjä. Rune kokeilee työntää viivottimen verhon läpi, ainakaan viivottimelle ei näytä tapahtuvan mitään. Joukko työntyy yhtä aikaa verhon läpi ja Unity ja Shadow huomaavat, että jokin muuttuu. Arvio on, että verhon läpi siirryttiin toisaalle, eikä olla enää lainkaan koulurakennuksessa. Unity huomaa, ettei saa kirjastossa yhteyttä henkiinsä ja Shadow toteaa tämän paikan olevan hyvin kaukana hänelle tutusta Metsästä. Muutoin kenellekään ei tapahdu mitään.

Pienen käytävänpätkän päässä on tosiaankin kirjasto, mutta sen näkeminen saa kaikki voimaan pahoin ja päähän sattuu. Ulottuvuudet ovat sekaisin ja kokonaisuus on täysin järjetön. Keskellä on kuilu, johon kukaan ei halua pudota. Portaita ja hyllyjä kiertää reunoilla painovoiman vastaisesti eri suuntiin. Todetaan, että kirjastoon on varmasti helppo eksyä ja Shadow käy hakemassa punaista lankaa, jota voidaan seurata takaisin. Rashid kokeilee käytävän kulman takaa ottaa kirjan ja huomaa, että seinustaa pitkin kulkemalla kirjastossa voi edetä, kun pitää katseen huolellisesti kohti hyllyä.

Lanka saadaan paikalleen ja lähdetään etenemään, Shadow kulkee ensimmäisenä, sitten Rashid, joka päättelee aihealueita ja yrittää selvittää kirjaston luokitusjärjestelmää. Selvästikin alku on melko vanhaa kirjallisuutta ja pian huomataan, että nekromancian osasto on huomattavan suuri, aikakausi sattuu olemaan Mustan Surman tienoilta.

Hetken kuluttua Rune kuulee alhaalta ääniä ja loitsun avulla kuulee mitä ne juttelevat. Kolme ääntä tappelee siitä, kuka tänään käskee. On vaikea sanoa äänien sukupuolta. Yksi äänistä toteaa lähtevänsä katsomaan mitä ylhäällä oikein tapahtuu. Joukko piiloutuu nurkan taakse toiseen kirjastohuoneeseen. Rune näkee kuilusta lentävän ylös suuren kirjan. Shadow ehdottaa, että ehkä kirjalta voisi kysyä mistä haettava teos löytyisi. Rune kiinnittää kirjan huomion itseensä eikä kirja (Might) ilahdu lainkaan nähdessään Runen vaan kysyy mitä ihmettä tämä tekee kirjastossa. Rune yrittää selittää olevansa Viaticumin oppilas, mutta Might sanoo, että Runen pitää poistua paikalta heti. Rune kieltäytyy ja kirja käy hänen päälleen. Kirjaksi se lyö yllättävän lujaa. Rune paiskautuu päin hyllykköä ja tippuu lattialle vetäen mukanaan hyllyllisen kirjoja. Kamppailu kiinnittää muidenkin kirjojen huomion. Rune nappaa lattialta satunnaisen tippuneen kirjan, piirtää siihen iskuriimunsa ja heittää sillä Mightia. isku osuu kohdalleen Might lennähtää/ tippuu / sinkoaa jonnekin perspektiivi sokkeloon. Shadow ja Rashid jatkavat etsintöjä huomaamattomiksi muuttuneina. Unity ja Rune jäävät kohtaamaan kirjat.

Unity ja Rune siirtyvät käytävällä yhden oviaukon eteenpäin ja piiloutuvat sen tuntumaan, tarkoituksena johdattaa vartijat pois Rashidin ja Shadown perästä jos homma eskaloituisi tappeluksi. Vastuksen kummalisuus on saanut kuitenkin enimmän taistelu uhon vaimenemaan ja taistelupartiokin päättää pysytellä toistaiseksi piilossa tarkkailemassa, mikäli etsijät eivät kumpaakaan ryhmää tunnu paikantavan. Ohitse lepattelee Mightin lisäksi kaksi muutakin opusta (Dread ja Spark) kirjat tuntuvat naljailevan toisilleen jatkuvasti, eivätkä ilmeisesti tästä johtuen hoida etsintä toimeaan kovinkaan tehokkaasti.

Rashid alkaa hahmottaa kirjaston järjestelmää ja hän ja Shadow etenevät kohti uudempaa kirjallisuutta, arvellen sen olevan helpompilukuista. Ongelma on, että uudempi muodonmuutosmagia käsittelee lähinnä jonkin asian muuttamista kullaksi tai rahaksi. Rashid ja Shadow pääsevät kirjaston huipulle, jossa on opetus-dvd:tä ja muutama tietokone. Tietokoneet vaativat salasanan, mutta yksi kone on auki. Sieltä löydyy hurja määrä suojausloitsuja. Rashid tallentaa niitä tikulle, mutta aika ei riitä kaikkien tallentamiseen. Spark lennähtää ylös katsomaan tilannetta, ei huomaa Shadowta ja Rashidia ja lukitsee koneen.

Joukko kohtaa toisensa käytävällä ja pysähdytään hetkeksi pohtimaan. Rashid miettii hetken ja arvelee, että sopiva loitsu voisi löytyä antiikin Kreikan kirjallisuudesta. Niinpä lähdetään etenemään alaspäin kohti vanhempia kirjoja. Vahtikirjat lentelevät ympäriinsä, mutta eivät huomaa joukkoa. Matkalla ohitetaan huone, jossa Unity huomaa jonkin vihreän olennon istuvan lukemassa. Joukko hiipii oven ohi ja lopulta päädytään antiikin osastoon. Täällä ei enää olekaan kirjoja, vaan putkia, joissa on papyruskääröjä. Rashid paikantaa oikean hyllyn ja Unity ehdottaa, että papyruksia voisi kuvata. Kaikki aikovat alkaa availla kääröjä. Rashid ehtii ensin, mutta hänen koskiessaan kääröön se hajoaa tomuksi. Muut laittavat huolellisesti käärönsä takaisin. Kenties näistä asioista on kirjoitettu myöhemminkin.

Käännytään takaisin, tarkoituksena etsiä hieman uudempaa, mahdollisesti arabiankielistä kirjallisuutta, jota Rashid pystyisi lukemaan. Käytävällä vastaan tulee aiemmin nähty vihreä olento, joka osoittautuu isoksi perhosen toukaksi. Selviää, että se on matkaaja. Herra Toukka sanoo Shadowta myös matkaajaksi ja katsoo Runea ja sanoo että tällä on jokin kohtalo. Toukka tutkii antiikin sankaritarinoita ja Runea alkaa houkutella jospa Toukan saisi tutkimaan viikinkitarinoita ja selvittämään mikä on Runen kohtalo. Toukka kertoo myös, ettei tämä ole yksin Viaticumin kirjasto, vaan sitä käyttävät muutkin. Vanhimmat kirjat ovat se, mitä Aleksandrian kirjastosta on jäljellä. Shadow keskeyttää keskustelun ja ohjaa joukon jatkamaan omaa tehtäväänsä.

Tilanne alkaa tuntua toivottomalta. Shadow kysyy Runelta eikö tällä olisi jokin riimu, joka vaikka auttaisi löytämään sen mitä tarvitsee? Rune ehdottaa, että voisi kokeilla onnenriimuaan, tosin se toimii joskus hieman sattumanvaraisesti. Shadown ehdotuksesta Rune piirtää riimunsa paperilennokkiin, johon sidotaan pitkä lanka ja heittää sen ilmaan. Samalla hetkellä nurkan takaa tulee Dread, johon lennokki osuu ja kimpoaa jonnekin näkymättömiin. Dread huutaa myös muut kirjat paikalle, samalla muistaen mainita Mightille että tämä ei (puheistaan huolimatta) karkoittanutkaan tunkeilijoita kirjastosta. Rune ja Unity jäävät kohtaamaan kirjat, Shadow ja Rashid jatkavat huomaamattomina matkaa.

Might uhoaa eeppisesti: "Haa vanha vastustajani, kohtaamme jälleen!" Taistelu ei myöskään tunnu lopettavan opusten keskenäistäkään kinastelua. Ilmeisesti osa tästä tarttuu paikalla oleviin I7:n jäseniin sillä vastustajaa kohti alkaa lentää verbaali hyökkäyksiä tyyliin: "Pokkari, Irtolehtipainos, Harlekiini romaani!!"
Dread hyökkää kohti Runea, syösten sivujensa välistä likaisen öljyisiä sanajonoja, Runen suojariimut välähtävät ja muste valuu harmittomasti pois. Unity muuttuu leopardiksi, mikä onnistuu hyvin vaikka hengistä mitään ei ole kuulunutkaan, leopardi tosin näyttää karikatyyrimäiseltä, sen ilmeet ovat inhimillisemmät ja murinan seasta voi kuulla sanoja. Unitypardi taklaa Dreadin tehokkaasti käytävän lattiaan, Might ja Rune ottavat mittaa toisistaan, mutta kumpikaan ei oikein saa mitään uhoa kummempaa aikaan. Spark yrittää ampua Unityä jonkinlaisella sähköiskulla, mutta isku osuukin Dreadiin, joka kertoo selkeäsanaisesti mielipiteensä opuskollegastaan. Unity toteaa sähkön olevan paha juttu ja loikkaa Sparkin kimppuun, hypyn pitäisi periaatteessa päätyä samalle käytävälle mutta Runen näkökulmasta kaksikko katoaa jonnekin perspektiivisesti väärälle tasolle.
Unityn kadottua Dread pyrkii takasin öö.. sivuilleen Rune pitää huomionsa Mightissä mutta samalla spraymaalaa riimun Dreadin selkämykseen, synkkä teos jatkaa nousuaan mutta nyt todella HHHIIITAAASSSTIII...
Unity saa hampaillaan otteen Sparkin selkämyksestä ja yrittää ravistella ja purra sen rikki, opukset tuntuvat kuitenkin olevan sangen kovaa tekoa, ja iso kissa saa sähköiskun kieleensä. Unity päättää vetäytyä ja onnistuu eksyttämään Sparkin.
Muualla Might yrittää sysäistä Runen "kuiluun" Norjalainen väistää kömpelön hyökkäyksen helposti ja tuskastuneena kiviensä huonoon tehoon kiskaisee hyllystä satunnaisen kirjan, piirtää iskuriimunsa siihen ja viskaa Mightiä sillä. osuma on hyvä ja isku vahva, mutta ajatus ei muutoin ollut paras mahdollinen. Liian monta erilaista maagista voimaa kohtaa ja seuraukset ovat arvaamattomat: Seuraa äänetön kirkas väläys (kuin salama ilman ukkosta)joka näkyy kaikkialla kirjastossa, Rune sokaistuu kirkkaasta väläyksestä, hän yrittää vetäytyä hyllyä vasten ja ympäröi itsensä ylimääräisellä suojariimulla. Jotain laskeutuu Norjalaisen käsille ja ilmeisesti Might (oli itseasiassa Dread) tekee hyökkäyksen, sitten on hiljaista. Kun Runen näkö palautuu kirjat ovat kadonneet, hänen kehoaan "koristaa" mustasta musteesta koostuva tiheä teksti joka liikkuu ja saa Runen omat suojariimut hekumaan ja savuamaan. Ahdistus syvenee kun Rune huomaa että kamaa ei saa pyyhittyä pois, se vaikuttaa tatuoineilta.
Rune alkaa kommunikoimaan muiden kanssa huutelemalla, samalla hän pyrkii lankaa pitkin takaisin kohti oviaukkoa... jokin mystinen viikinkivaisto saa hänet kääntymään... Siinä humisee Spark joka tyhjentää koko latauksensa yhteen massiiviseen sähköiskuun, nuori soturi väistää enemmän onnella kuin taidolla, mikä onkin hyvä sillä iskemä viereenkin polttaa Runen kasvoja, ilmeisesti yhä syvemmälle ihoon painuva muste purkaa hänen suojuksiaan...


Rashid ja Shadow löytävät lupaavan kuuloisia arabiankielisiä kirjoja. Sopiva loitsukin löytyy, mutta siihen vaaditaan 50 fakiiria. Rashidin avatessa toista kirjaa se alkaa hehkua ja hänen sormensa alkavat muuttua harmaiksi ja tunnottomiksi – kenties joksikin metalliksi. Rashid läimäyttää kirjan kiinni ja Shadown katsellessa kauhuissaan vieressä alkavat sormet onneksi palata takaisin normaaleiksi. Tässä vaiheessa jostakin taistelun suunnalta tulee valtava valonleimahdus ja Shadow alkaa olla huolissaan siitä, että täältä pitäisi päästä pian pois. Shadow ja Rashid päättävät yrittää vielä etsiä lennokkia ja lähtevät seuraamaan lankaa.

Matkalla he törmäävät - kirjaimellisesti - leopardinhahmoiseen Unityyn, joka on karistanut Sparkin kimpustaan. Unity muuttuu takaisin ihmiseksi ja lähtee mukaan. Rune huutelee jostakin (ylempää? alempaa? jostakin..) ja kuulostaa hieman säikähtäneeltä, käskee hakemaan kirjan ja tulemaan sitten takaisin. Muut löytävät lopulta lennokin, joka on kiilautunut kahden kirjan väliin. Pienellä kiipeämisellä kirjat saadaan mukaan ja lähdetään takaisin kohti ulosmenoreittiä. Unity on hyppyrottana Shadown taskussa ja kaikki hiipivät huomaamattomina, mutta Runen pelästyneet huudahdukset saavat hylkäämään huomaamattomuuden ja juoksemaan takaisin mahdollisimman pian.

Poistumiskäytävällä odottaa Rune, jolla on ilkeän näköinen palovamma ohimolla ja kummallista mustekirjoitusta ympäri kehoa – aluksi lähinnä vaatteissa, mutta vähitellen se valuu vaatteiden läpi ihoon. Kaikki pelästyvät ja paikalta juostaan pois hädissään ja kauhissaan yrittäen samalla miettiä kuka voisi auttaa saamaan mahdollisen kirouksen irti Runesta. Viime hetkellä ovensuussa kuullaan vielä kirjastosta Viaticumin vihainen huuto: ”Mitä täällä tapahtuu? Onko Mystagogue täällä?”






Tilanteen purku


Nukkumaanmenoa välttelevät Peoriassa käyneet I7:n jäsenet näkevät, kuinka Rune, Shadow, Rashid ja Unity juoksevat ulos hallintorakennuksesta kuin tuli hännän alla. Yleisen hätiköinnin jälkeen ryhmä päätyy musiikkiluokkaan, jossa olevaa ensiapulaukkua käytetään. Rune on saanut jostain palovamman, ja hänen ihossaan on omituisia kirjaimia.

Välittömän hoidon jälkeen molemmat ryhmät kertovat kokemuksistaan. Rashid lukee löydettyjä kirjoja, ja sanoo, että näissä näyttää olevan rituaali, jolla Unityn isän voisi palauttaa kivestä ihmiseksi. Scholasticin tapahtumia pohditaan, ja kummastellaan miksei Semiramis ole kertonut televisiossa iskeneensä muukalaisia vastaan. Konchadylle viedään viesti tapahtumasta ja näytetään video siitä, ja asia viedään myös vastarinnan solujen tietoon. Molemmilla tahoilla tieto otetaan vastaan hyvin kiinnostuneena. Vastarinnan eri tahot pohtivat, mitä hyökkäys tarkoittaa. Jotkut ovat melko varmoja siitä, että Earthshaker pystyy tuhoamaan mitä tahansa, mutta Hammerdancerin| suunnalta Coloradosta tulee muistutus, ettei Earthshaker voi liikkua avaruudessa, ja voittaakseen hänet hazannisotilaiden ei tarvitse kuin heittää hänet ulos ilmalukosta. Neljän superin voimin tehtävä kommandoisku voi päättyä vaikka miten, eikä enempää uutisia ole saatu.

Seuraavana aamuna


Norsumuodossa oleva Unity, Eightballin kitkahallinta sekä Cirrusin maakontrolli riittävät saamaan Flotueehin avaruusaluksen liikkeelle. Se kuljetetaan ylös kukkuloiden välistä ja lastataan rekan kyytiin.


Pelinjohtajan kommentteja


Kesken!

Flotueeh Alien's Day Off ja kirjasto Ihmemaasta!

Dare:
Tosiaan alkuperäinen suunnitelma invaasiojuonesta oli militaristisempi, mutta se haudattiin heti kun aloin funtsia asiaa tarkemmin, ja totesin, että oli tarpeen esittää hazannit muussakin valossa kuin sotaisina valloittajina. Olisi huvittanut vetää juonta vielä enemmän johnhughesmaiseen suuntaan, mutta paikallaolevat I7:n jäsenet vahtivat hazanneja niin tarkasti, ettei tähän oikein ollut reilua keinoa. Toisaalta tämä tarkkaavaisuus johti lopulta siihen, että mitään oikeaa taistelua muukalaisten ja kansalliskaartin välille ei syntynyt, kun kansalliskaartilla oli baseball-ottelussa paikalla vain yksi helikopteri ja sen ohjukset saatiin neutraloitua. Pidin siitä, että asioita ei lopulta tosiaan ratkaistu väkivallalla vaan neuvottelemalla.



CategoryPelit
There are no comments on this page.
Invincible on (C) 2013 Dare Talvitie sekä pelaajat :: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki