INVINCIBLE #9


<-- #8 - #10 -->

Kansi ei ole luotettava

Avaruusaluksen kohtalo


Flotueehin ja tovereiden jättämä avaruusalus kuljetetaan Burlingtoniin ja jätetään varastoon, parin varaston päähän Spiderhunterin patsaan varastosta. Shadow| siirtyy sisään alukseen ja avaa oven muille. Suurehkon pikkubussin kokoinen alus on sisältä sammal- tai homemaisen kasviston peitossa, ja ilma on hyvin kosteaa. Cirrus| tietää kertoa, että hazannit tarvitsevat kosteaa ilmaa jotta heillä olisi mukavaa, ja kasvuston tarkoitus on suojata aluksen sisäpuolta haitallisilta kasvustoilta. Kasvusto tuoksuu rämemäiseltä muttei epämiellyttävältä.

Hansikaslokerosta löytyy muukalaisten karkkeja, joita urheimmat napsivat. Maut vaihtelevat kamalista herkullisiin. Aluksen toiminnallisuutta tutkitaan. Cirrusilla on hazannikielen sanakirja, jonka avulla aluksen etuosan paneeleita tulkitaan. Aluksen virta saadaan päälle ja moottoritkin aktivoitua, mutta varsinaisia raketteja ei uskalleta vielä käynnistää ilman ymmärrystä siitä, miten aluksella lennetään. Tämä tehtävä on liian monimutkainen paikallaoleville. Rashidille| soitetaan, ja tämä sanoo, että hänellä on kaikille kerrottavaa, jota hän ei tahtoisi jakaa puhelimitse.

Musiikkiluokkaan selviävät Cirrus, Eightball,| Lightning Dust, Shadow ja Unity.| Siellä Rashid kertoo Ms. Calvinin lähteneen koulusta, koska Semiramis| pyysi hänet puolustamaan glasiaattoria hazannien valtausyritystä vastaan. Ms. Calvin oli paljastanut Rashidille olevansa itse asiassa Unsouled,| edistynyt taisteluandroidi. Sitten Semiramisin telesiirtäjä Sky Whip oli siirtynyt hänen kanssaan pois.

Ilmoitus siitä, että Ms. Calvin olikin androidi ällistyttää kaikkia, ja pohditaan, voisiko koulussa olla muitakin androideja. Cirrus käy selvittämässä päätään kokiksella, ja näkee ikkunasta kuinka Viaticum| palaa koululle.

Illalla Rashid lähtee alukselle selvittääkseen sen toiminnan. Rune,| Unity ja Shadow lukevat kirjastosta viemiään loitsukirjoja. Heillä on kaksi rituaalia, joilla he voisivat koettaa palauttaa Spiderhunterin kivestä krokotiiliksi. Toinen vaatii ihmisuhreja joten sitä ei tehdä, mutta toinen on saksalainen rituaali 1400-luvulta, ja se tuntuu ehkä toteutettavammalta.

Seuraava koulupäivä


Aamulla Viaticum pitää etiikan ja magian tunteja. Etiikantunnilla Cirrus on selvästi hermostunut, ja tunnin jälkeen rehtori kysyy häneltä onko jokin hätänä, mutta hän ei myönnä mitään. Magian tunnilla sen sijaan Viaticum opettaa ranskalaisen ja saksalaisen hermeettisen magian eroja, ja tuntuu kertovan tarkalleen kirjastosta varastettujen loitsukirjojen aihepiiristä. Kaikki kolme kirjastomurtautujaa ovat varmoja, että hymyilevä rehtori katselee juuri heitä kertoessaan loitsujen voimanlähteistä. Nefario innostuu loitsuista, jotka vaativat ihmisuhreja. Ennen lounasta Ancient Guardian pitää vielä historiantunnin, jossa puhutaan historiallisista supersankareista tai superrikollisista. Tunnilla loitsukirjoja pohtivat saavat lisäajatuksia siihen, miten Spiderhunterin muuttaminen ihmiseksi voisi toimia.

Cirrus uskaltautuu kysymään tuntien välissä Viaticumilta, uskooko tämä että hänen isänsä päästetään vapaaksi sen jälkeen kun hän palaa hazannialukselta. Viaticum vastaa, että Loy ei ole ollut Semiramisin vanki ainakaan enää hazannien näyttäytymisen jälkeen, ja että valtiatar palkitsee kyllä kaikki, jotka ovat auttaneet häntä pyrkimyksissään.

Ruokatunnilla kaikki singahtavat aluksen varastolle. Rashid kertoo selvittäneensä hazannialuksen ohjausjärjestelmien toiminnan. Hän on merkkaillut aluksen post-it -lapuilla ja laatinut opastavan dokumentin järjestelmien käytöstä. I7 tahtoo lähteä lentoretkelle: Rashid sanoo, että laite saavuttaa rakettimoottoreilla ilmakehässä varmaankin jopa Mach 12 -nopeuden, ja avaruuslentomoottoreilla varmaan vielä paljon suuremmankin vauhdin. Pohditaan, onko lentäminen turvallista, ja todetaan että onnettomuustilanteessa itse asiassa Rashid on ainoa, joka ei voi vaan poistua koneesta kilometrin korkeudessa. Rashid päättää hankkia laskuvarjon.

Ennen iltapäivän tunteja Cirrus vilkaisee vastarintasolun sähköpostilaatikkoa. Siellä on avunpyyntö. Baltimoren solu tarvitsee pelastusta koordinaateista 83°06′S 54°58′E, nopeasti. Cirrus tarkistaa koordinaatit, ja tajuaa näiden olevan keskellä Etelämannerta.

Pelastusretki


Hazannialuksella Etelämantereelle pääsisi nopeasti. Ajatus loppukoulupäivästä unohtuu kun kaikki rientävät alukselle. Rune on jossakin eikä vastaa puhelimeensa, Rashid ei ole ehtinyt hankkia laskuvarjoa eikä lähde mukaan. Shadow ja Lightning Dust käyvät nappaamassa koulun varastosta glasiaattori-iskun varalta hankittuja todella paksuja talvivaatteita. Fighting Raptor pyydetään mukaan tehtävälle. Lentokoneita rakastava poika innostuu ajatuksesta.

Kukaan ei tiedä, mitä Baltimoren solu tekee Etelämantereella. Parissakymmenessä minuutissa kaikki ovat päässeet taas varastolle. Unity muuttuu vesipuhveliksi ja hinaa ulos peräkärryn, jolla alus on. Varastotyöntekijät ällistelevät vesipuhvelia, pressun alta paljastuvaa eksoottista avaruusalusta, ja sisään rientävää teinijoukkoa.

Rashid on ohjelmoinut aluksen navigaatiojärjestelmään Cirruksen saamat koordinaatit, sekä koulun, varaston ja New Yorkin asuntonsa koordinaatit. Sitten muut istuvat leveille hazannituoleille (kaksi kullekin) ja vyöttävät itsensä kiinni. Eightball ottaa ohjaimet. Moottorit käynnistyvät ulvahtaen, nousuraketit käynnistyvät ja alus kohoaa ilmaan. Neljänkymmenen metrin korkeudessa pääraketit käynnistetään, ja alus syöksyy taivaalle.

Pilvet jäävät taakse kolmen kilometrin korkeudessa, ja kolmessakymmenessä kilometrissä ilmanvastus on niin pieni, että alus pystyy kiihdyttämään lähelle Mach 12:a. Tällä vauhdilla Etelänapamanner saavutetaan tunnissa. Itse aluksen lentäminen on helppoa ja kaikki kokeilevat sitä; Lightning Dust tekee silmukoita ja kääntää kaikkien vatsat nurin.

Korkealla planeetan kaarevuus erottuu, ja yläpuolella ohuen ilmakehän läpi näkyy avaruuden mustuus. Etelä-Atlantti alapuolella on valtava, ja aluksella epäillään jo, että suunta on väärä. Päivä vaihtuu yöksi, näkyviin tulee valkoinen rantaviiva, ja alus saapuu Etelämantereen päälle. Baltimoren solun kutsu on tullut mantereen keskeltä, todella kaukana kaikesta. Yli kymmenen tuhannen kilometrin matkaan on mennyt tuskin edes tuntia.

Laskeudutaan takaisin tiheämpään ilmaan. Pimeydessä näkyvyys on olematon, mutta instrumentit kertovat, että alhaalla sää on huono: useita suuria lumimyrskyjä vallitsee mantereella, kuten on talvikaudelle tyypillistä. Kohde sijaitsee Itä-Antarktikalla, mantereen kylmimmällä ja vihamielisimmällä alueella. Kun alus laskeutuu sään tasolle, myrsky vie aiemminkin olleen vähäisen näkyvyyden, ja instrumenttien käyttämä väriskaala on optimoitu hazannien silmille eikä ole ihmisille niin helppo.

Ehkä kilometrin päässä kohteesta takaovi avataan, ja Fighting Raptor sekä Lightning Dust loikkaavat ulos lumimyrskyyn. Heillä on päällä koululta otetut superlämpimät vaatteet, joiden avulla heidän pitäisi selvitä kylmyydessä. Silti myrsky disorientoi heidät välittömästi ja he päätyvät maahan tyylittömästi. Sää on tappavan kylmä, täällä ei todellakaan voi olla pitkään.

Aluksen laskeminen sokkona on vaikeaa. Laskeutumisraketeilla alaspäin mennessä löytyy kyllä maanpinta, mutta se ei olekaan vaakasuora, ja etukeno napsauttaa laskeutumistelineet poikki. Silti hazannirunko on kovaa meteriaalia, ja alus liukuu ehjänä alas loivaa mäkeä kunnes viimein pysähtyy. Eightball ja Cirrus hyppäävät talvitakeissa niinikään ulos, ja kohtaavat Raptorin ja Dustin. Paikka on oikea, mutta lumimyrsky peittää näkyvyyden, auringonnousuun on kuukausia eikä Baltimoren solusta näy vilaustakaan.

Aluksessa Shadow löytää kaiutinjärjestelmän ja kutsuu sillä baltimorelaisia. Megafoni on säädetty melkoisen kovalle. Möykän jälkeen lumi sankareiden vieressä liikahtaa, ja lumen alta kaivautuu Engage.| Pian lumiluolasta tuodaan ylös myös avaruushuopaan kääritty hypoterminen Bugjitter| sekä vielä itse liikkuva Hard Catch. Heidät kääritään talvivaatteisiin ja viedään alukseen. He ovat olleet Etelänavalla kolmisen tuntia; lumiluolan ansiosta he ovat vielä elossa.

Cirrus ja hänen äitinsä halaavat ja Fighting Raptoria nolottaa kun sankaripoika hänen joukkueestaan on taas niin emotionaalinen. Bugjitter sanoo, että jos I7| pelastaa hänet vielä kolmannenkin kerran, he saavat mitalin. Hard Catch muistaa kaikkien kanssaoppilaidensa nimet ja kiittää heitä hienosta toiminnasta.

Baltimoren solun tarina


Kun Earthshaker,| Filament,| Nitro,| Condor| ja Semiramis| olivat poissa planeetalta, Baltimoren solu päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja iskeä Semiramisin linnakkeeseen vapauttaakseen siellä pidetyt vangit. He arvelivat pärjäävänsä siellä vielä oleville vartijoille Kaliforniasta heitä vahvistamaan tulleen Bugjitterin ja Cometin avulla. Puolustajia oli vähän - Artillery,| Bloodwolf| ja Sky Whip, mutta Sky Whip siirsi paikalle tukijoukkoja muualta. Richmondista saapui Thelemic,| ja sitten jostain ilmestyi myös Heartbreaker.| Heartbreakerin voima hidasti Bugjitteriä riittävästi, että Sky Whip sai siirrettyä hänet pois,ja sitten muutkin. Comet ei ilmestynyt Antarktikalle, mikä oli ehkä taktinen valinta: jos hän olisi ollut täällä, kolmikko ei olisi ollut edes pulassa.

Baltimoren solusta Micronaut| oli kuitenkin onnistunut välttämään Semiramisin kätyrien huomion, ja kämmenen kokoinen pienoisrobotti saattoi edelleen olla vapaana palatsissa. Tämä tarkoittaisi tehtävän mahdollisesti kuitenkin onnistuneen: Micronaut pystyy Engagen arvion mukaan yksinkin vapauttamaan vangit jos hän saa riittävästi aikaa olla huomaamatta näiden lähellä. Joka tapauksessa linnakkeeseen ei kannata enää palata.

Heartbreakerin läsnäolo oli I7:lle yllätys, mutta kukaan ei tiennyt mihin Viaticum lopulta oli pojan vienyt. Samalla kun sisällä jaetaan tarinoita, teetä ja lämmitystä, Eightball ahertaa lapion kanssa pihalla. Raketit ovat sulattaneet lunta vedeksi joka on sitten melkein heti jäätynyt laskutelineiden jäänteiden ympärille. Eightball tarkistaa aluksen, rikkoo kaikkein pahimmat jäät ja sitten palaa sisään. Alus nostetaan ilmaan rajusti mutta onnistuneesti; sen lento-ominaisuudet eivät ole lainkaan kärsineet hurjasta laskusta.

Lentomatka pohjoiseen kestää toisen tunnin. Bugjitter selviää hypotermiastaan, ja hän sekä Engage arvelevat, että heidän olisi hyvä palata toimintaan; Whirlmind| ja Cube| tarvitsevat Kaliforniassa apua. Hard Catch taas voisi käydä Instituutissa tapaamassa sisartaan. Alus lennähtääkin Etelä-Kaliforniaan, jossa Engage ja Bugjitter hyppäävät kolmesta kilometristä ilman laskuvarjoja; Engage selviää sukelluksesta veteen ilman ongelmia, ja Bugjitter liitää.

Kalifoniasta Iowaan alus lentää varttitunnissa. Laskeutumspaikaksi valitaan vanha ulkovaja, jonka luo Rashid on järjestänyt peräkärryn; kuitenkin raketeilla laskeutuminen on odottamattoman vaikeaa, ja peräkärry lähes sulaa sekä maissipelto syttyy tuleen. Seuraa palokunnan kutsuminen ja parin tunnin asioiden selvittely, jonka tuloksena Rashid päätyy ostamaan peltopalstan. Alus voi edelleen lentää, mutta kovin montaa tällaista laskeutumista se ei enää kestä.

Koululla tavataan Rune, jolle kerrotaan tapahtuneet. Hard Catch haluaa pysyä piilossa useimmilta, joten Cirrus ja Eightball kätkevät hänet huoneeseensa. Hard Catch toivoo, että vain hänen siskolleen Amazialle| kerrotaan, että hän on paikalla.

Muu ryhmä palaa Spiderhunterin kivimuodon poistavan loitsun ideointiin. Saksalaisperäinen rituaali tarvitsee neljä maagia johtamaan sitä (jotkut maageista voivat varmaankin olla ketä tahansa vahvatahtoisia ihmisiä) sekä tueksi ainakin 12-henkisen kuoron messuamaan. Kuorolaiset voivat olla ketä tahansa, mutta arvellaan, että heidät olisi parasta hakea koululaisten parista.


Teiniokkultistit irrallaan


Seuraavana päivänä oppituntien lomassa rituaalia valmistellaan vaivihkaa. Neljä johtavaa maagia ovat Rune, Shadow, Unity ja Hard Catch (joka suostuu mukaan vaikkei tiedäkään magiasta mitään). Kuoroon värvätään kavereita, melkein-kavereita ja kaverien kavereita. Lähinnä Nefario| halutaan pitää kaukana rituaalista, eikä opettajillekaan tietenkään kerrota mitään. Kemianluokasta viedään alkuaineita, ja chanttaajille tilataan kaupungista kaapuja. Kuoro treenaa musiikkiluokassa yksinkertaista chanttiaan.

Kaliforniassa on käynnistynyt Semiramisin vastainen kapina. Semiramisin joukot on nujerrettu, mutta sitten Cube| julistaa itsensä Kalifornian valtiaaksi. Engage, Comet, Bugjitter, Whirlmind ja L.A. Protectorsin rippeet eivät kuitenkaan hyväksy tätä, ja kääntyvät Cubea vastaan. Hazannit ovat puolestaan alkaneet vetäytyä planeetan pinnalta. Semiramisin jääiskua odotetaan Kaliforniaan hetkellä millä hyvänsä, mutta valtiatar ei näyttäydy missään tiedotusvälineissä.

Päivän aikana Viaticum kutsuu oppilaita puheilleen. Hän haluaa tietää, onko kukaan kuullut Heartbreakerista;| kukaan I7:stä ei kerro hänelle mitään vaikka heidän poissaoloaan eilisen iltapäivän tunneilta kummastellaan. Lopulta Fighting Raptor erehtyy mainitsemaan Hard Catchin, minkä jälkeen Amazia otetaan uudemman kerran kuultavaksi. Kun Hard Catch saa kuulla tästä, hän soittaa Viaticumille ja kertoo tälle, missä Heartbreakerin näki.

Epätavallista kyllä, Viaticum ei vaikuta olevan aivan täysin tilanteen tasalla: hän ei ilmeisesti oikeastikaan tiedä Heartbreakerin sijaintia. Epäillään, että koulusta pois viennin jälkeen poika on yksinkertaisesti karannut Viaticumilta ja lyönyt hynttyynsä yhteen Semiramisin muun porukan kanssa. Kummallista kyllä, Viaticum ei itse ilmeisesti täysin tiedä mitä Semiramisin hallinnossa tapahtuu.

Illalla sitten koululta kuljetetaan bussillinen oppilaita varastoon, joka on pyhitetty temppeliksi rituaalia varten. Lattiassa on monimutkainen rituaalikehä, jonka keskellä seisoo valtava kivinen krokotiilipatsas. Kuorolaiset saavat kaavut ja lunttilaput, ja rituaalin jälkeen kaikille luvataan pizzaa ja kokista. Neljä maagia ottaa pääpaikkansa ja alkaa messuta. Rune kutsuu pohjoisten jumalten voimaa, Unity kanavoi eläinhenkiään, Shadow'n kautta temppeliin virtaa muinaisen aarnimetsän hämäryys ja Hard Catchin kautta kuuluu marssivan rumpalin pärinää. Kuorolaisten saksalainen chantti luo taustasävyn ja kynttilöiden valo alkaa temppuilla omituisesti.

Kuorossa laulava Eightball tajuaa yhtäkkiä, että kuorolaisia ei olekaan 12 vaan 15. Kaapujen vuoksi hän ei kiuitenkaan erota, ketkä eivät kuulu kutsuttuihin, ennekuin hän huomaa pimeyden, jota valuu erään kuorolaisen hihoista. Hän tarttuu edessään olevaa Nefariota niskasta. Kuoro on hajota täyteen kaaokseen tästä syystä, mutta hän komentaa kaikkia jatkamaan samalla kun hän kiskoo Nefariota pois. Lightning Dust nappaa maagipojan ja lentää tämän kanssa ulos, mutta sitten joutuu Nefarion luomaan pimeyskuplaan.

Kaksi muuta rituaalin uutta hahmoa paljastuvat Gunsteriksi| ja Crisscrossiksi,| mutta heillä ei näytä olevan mitään aikeita sotkea kuoron toimintaa. Kuoro muuttuu tosin vähän bilettävämmäksi, mutta chanttaus ei katkea. Loitsu kestää pitkään. Dust ja Nefario jäävät rituaalin ulkopuolelle inttämään toisilleen; Dust pitää Neafrion poissa rituaalista vihjailemalla tälle että hän tietää tämän olevan homo, ja Nefario käyttää kaiken energiansa väitteiden kiistämiseen.

Rituaali kestää ainakin puoli tuntia. Sitten kiviseen krokotiiliin ilmestyy rakoja, ja parissa sekunnissa kivipinta haihtuu tomuksi ja sen tilalla on valtava krokotiili takajaloillaan. Krokotiili kaatuu ja muuttuu ihmishamoiseksi. Spiderhunter| on palannut.

Loppuilta


Rituaalin onnistumisen jälkeen varastolla meno vaihtuu kaapubileiksi. Rituaalin neljä päämaagia ovat uupuneita, mutta Spiderhunter ylistää kaikkien voimia ja aikaansaavuutta. Kivenä Spiderhunter oli saanut tietoa maailman tapahtumista eläinhenkiensä kautta: hän tietää hazannien invaasiosta ja tiettä, että nämä ovat tuoneet mukanaan mustassa arkussa matkustavan kosmisen hirviön joka kulkee nimellä Aurinkojen syöjä. Jahka Unity toipuu pahimmasta uupumuksestaan, hän ja Spiderhunter käyvät shamanistisen keskustelun eläinhenkien kanssa. Aurinkojen syöjä on uloimmassa aurinkokunnassa, yhä unessa ja eläinhenget arvelevat, että se todennäköisesti ei koskaan selviä Maapallolle asti; joukko "epätodennäköisiä sankareita" on käymässä sen kulttia vastaan.

Yötä myöden oppilaat palaavat koululle. Spiderhunter jää koulualueen ulkopuolelle; hän ei halua lähteä tappelemaan Viaticumin kanssa. Shadow livahtaa ennen muita kotiin lukemaan ranskalaista loitsukirjaa. Sieltä löytyy erämaa-ajan tarinoita intiaanien kirouksista ja monista tavoista tulkita näitä.


Pelinjohtajan kommentteja


Jos muistan oikein, kuoron jäsenet olivat

| - Eightball
| - Lightning Dust
| - Wendy
| - Four-Fist
| - Amazia
| - William Despaquale

Tästä pelistä puuttui loppuhiominen, ja ainakin minulle se näkyi ikävän selvästi parin kohtauksen ja hahmon pahvisuutena sekä tekemisen epätasaisena jakautumisena. Lisäksi Rashidin käyttäminen NPC:nä hieman harmitti, mutta pari ongelmaa olivat luonteeltaan sellaisia, että ne eivät olisi ilman häntä voineet ratketa, ja olisi ollut tyhmää heittää koko skenaario romukoppaan vaan koska yksi pelaaja ei päässyt paikalle.

Jälkikäteen selvisi myös, miksi Leninin patsasta ei näkynyt (myöskään mun referenssisateliittikuvissa paikasta): venäläisten vanhat mittaukset pole of inaccessibilityn sijainnista sijoittivat sen 100km viereen nykyisistä mittauksista, ja Sky Whip oli itse scoutannut paikan nykymittausten perusteella. Lisätietoa ks http://en.wikipedia.org/wiki/Pole_of_inaccessibility#Southern_pole_of_inaccessibility

Tässä vaiheessa pelin aikalinja on mennyt ihan täysin sekaisin. Peli tapahtuu öh joskus keväällä, samaan aikaan kun Negacorpin joukkue on ulkoavaruudessa.



<-- #8 - #10 -->



CategoryPelit
There are no comments on this page.
Invincible on (C) 2013 Dare Talvitie sekä pelaajat :: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki